Aseta kaavat kankaalle siten, että taitteet ovat oikeissa kohdissa. Jokaisessa kaavan palassa on yleensä kerrottu, mihin langansuuntaan kaava asetellaan kankaalle.
Jos kankaassasi on jokin kuvio, jonka pitäisi mennä tiettyyn suuntaan, muista laittaa etu- ja takakappaleet saman suuntaisesti. Jos vahingossa kuvio menee väärään suuntaan, aina voi tietysti sanoa kaikille, että se on tarkoituksella niin!
Hihat kannattaa leikata aina kaksinkertaiselta kankaalta, silloin kuin se vain on mahdollista, sillä hihojen täytyy olla erilaiset vasemmalle ja oikealle puolelle. Muuten tulee helposti leikattua kaksi oikeanpuoleista hihaa.
Hihoja ei yleensä voida leikata taitteelta, sillä ne eivät ole aivan symmetriset. Hihan takaosaan jätetään nimittäin hieman enemmän kangasta halausvaraksi, jotta käsi pääsee liikkumaan hyvin. Videon esimerkkikaavassa tämäkin on tehty helpoksi, ja käytetty pudotettua olkapäätä, jolloin hiha voidaan leikata taitteelta. Helppoa!
Kiinnitä kaavat nuppineuloilla tai kaavapainoilla kankaaseen.