Tiedote: Uusi käsitöiden treenitila Verstas247 perusteilla Kallioon

Käsitöiden tekeminen on ihmiselle hyväksi, mutta pienissä kaupunkiasunnoissa siihen ei ole oikein tilaa. Joukko käsitöistä innostuneita henkilöitä päätti tehdä asialle jotain.

“Mulla loppui kotona tila kesken kolme himmeliä sitten”, toteaa Kati Hinkkanen, yksi perustajista. Toisilla käsityöharrastus on hiipunut vuosien kuluessa ja he kaipaisivat yhteisön tuomaa tsemppiä, sillä tarve tehdä käsillä on kuitenkin kova. Joillakin lapset tai lemmikkieläimet tekevät harrastamisesta kotona haastavaa.

Syntyi unelma yhteisestä käsitöiden treenitilasta, Verstas247:sta, joka tekee käsitöiden harrastamisen helpoksi. Verstas tarjoaa tilaa, laitteita, välineitä ja tarvikkeita sekä yhteisön, joka auttaa alkuun ja tsemppaa harrastamisessa – 24/7.

Tilat järjestyivät pikavauhtia

Verstas247 sai sponsorin avulla tilan Toiselta linjalta Helsingin Kalliosta. Tilassa tullaan kevään aikana järjestämään erilaisia tapahtumia ja kursseja, joissa kokeillaan, minkälaista toimintaa Verstaalla voitaisiin järjestää. Korjauskahvilaa, aloittelijan ompelukurssia, askarteluiltoja eri aiheista, ehkäpä jotkut lanitkin. Mitä kaikkea keksitäänkään yhdessä? Käsitöiden kirjo on laaja, ja siksi Verstaasta tuleekin käyttäjiensä näköinen.

Samalla Verstasta varustetaan sopivaksi käsitöiden omatoimitilaksi. Elokuuhun mennessä kaiken pitäisi olla valmista. Ennen sitä on kuitenkin hankittava kaikenlaista tähdellistä, kuten muutama ompelukone ja iso pöytä sekä vaihdettava oven lukko avainkoodilla toimivaksi.

Tähän tarvitsemme lahjoituksia. Erityisesti etsimme käsityövälineitä, ompelukoneita, huonekaluja tai työtuoleja. Tule tekemään Verstasta meidän kanssamme!  

Mitä Verstas247 voisi olla?

Verstas247 on kuntosalin tapaan toimiva käsitöiden treenitila, englanniksi Craft Gym. Verstaalla voi harrastaa yhdessä muiden kanssa tai yksin silloin, kun se parhaiten kunkin kiireiseen aikatauluun sopii. Jäsenmaksulla kulku verstaalle olisi rajoittamaton, kokeilija voisi maksaa kertamaksun.

Verstaalla voi kokeilla uusia juttuja ilman, että tarvitsee heti hankkia kaikkia välineitä itselle, tai lopetella vanhoja keskeneräisiä töitä yhdessä muiden kanssa. Verstaalla on aina perustarvikkeita liimoista lankoihin ja kierrätettyjä materiaaleja inspiraation lähteeksi.

Verstas247 haluaa lisätä yhteisöllisyyttä, itse- ja yhdessä tekemisen kulttuuria sekä aktivoida ihmisiä positiiviseen, mielen hyvinvointia lisäävään toimintaan. “Miun unelmana on, että Verstaita olis jokaisessa korttelissa ja kaupunginosassa” visioi Tuovi Kurttio, verstaan perustaja.

Seuraa ja keskustele somessa

https://www.facebook.com/verstas247/  

https://fi.pinterest.com/verstas247/

https://www.instagram.com/verstas247/  

Ota yhteyttä Facebookissa!