Visible Mending- eli näkyvä korjaus on ollut aallonharjalla käsityötä tekevien keskuudessa jo jonkin aikaa. Korjausmetodin idea on korjata näyttävästi ja kauniisti. Reiät kertovat tarinaa eikä lempparihousujen polvien kulumista tarvitse piilotella!
Tule mukaan korjaamaan näkyvästi etänä Zoom-videopalvelun kautta vaatteita, joiden haluaisit vielä jaksavan lukuisia käyttökertoja mutta joita ei saa enää vain parsittua kiinni.
Visible mending tarvikkeet ovat yksinkertaisesti vain
1. vaatteet, joita korjata,
2. kangastilkkuja (kuviollisia, yksivärisiä, valitse lempparisi) ja lisäksi esimerkiksi
3. kirjontalankaa, villalankaa tai muuta värillistä näkyvää lankaa (tähän saa jämälankakeriä hyvin kulumaan!)
4. jonkin sortin neulan. Villaisiin vaatteisiin sopii tylppäkärkinen ja kankaisiin mieluiten terävämpi kärki. Mutta alkuun pääsee ihan millä vaan!
Ohjaajana toimii Anna Rantamäki, käsityöopettajaopiskelija Helsingin yliopistosta.
Kaikkien osallistujien kannattaa ladata itselleen ilmainen Zoom-videopuhelualusta jo valmiiksi.
Näkyvä korjaus -korjauskurssin opetusmateriaalit
Kurssin materiaalit löytyy nyt tästä Google Drivesta. Se toimii hyvänä introna korjaukseen muutenkin, vaikka et olisi kurssilla käynyt. Materiaalit on tehnyt Anna, ja hänen yhteystiedot löytyy tuolta esityksestä.
Facebook eventtiin voi liittyä tästä, niin saa ajantasaisempaa tietoa.
Verstaalla on mukavasti korjaustarvikkeita, erilaisia neuloja ja lankoja sekä niitä kauneimpia tilkkuja, joista ei olla raaskittu luopua. Teollisuusompelukoneilla farkkujen ja kassien korjaus käy kaikista helpoiten! Sen kun tuut vaan sisään ja alat korjata! Verstaalle voi hommata kerta, 5x tai vaikka kuukausijäsenyyden ihan omien kässäilyhalujen mukaan!