Kesällä on aikaa kässäillä!

Mitä kaikkea sitä sitten tekeekään, kun on lomalla ja on aikaa. Suunnitelmissa olisi löytää hyvä hupparin kaava ja kivoja kankaita. Viisihenkisen perheen huppareiden kulutus on jotenkin ihan omaa luokkaansa. Tuntuu, ettei teinit koskaan lopeta kasvamista. Kun selkänsä kääntää niin hihat on jääneet 10 cm liian lyhyiksi.  Shortsit pitäisi myös ommella, tai parit. Edelliset, farkuista lyhennetyt, alkavat olla aikansa eläneet. Tekisikö perinteiset farkkushortsit vai kesäisen kukikkaat, ohuet ja väljät?

Koko talven on harmittanut, etten ole ehtinyt mukaan brushlettering kursseille. Kesällä voisi olla aikaa harjoitella kauniita kirjaimia. Tällaiselle kärsimättömälle ihmiselle se olisi varmasti erinomainen keskittymisharjoitus ja meditaatiohetki. Oliskohan naapurileikkipuistossa muuten puistojoogaa kesällä? Ainakin siellä on kesäruokailu lapsille.

Joskus nuorena värjäiltiin serkkujen ja tätien kanssa lankoja kasviväreillä, se on ihan parasta puuhaa. Pääsee retkelle keräämään kasveja, saa ostaa erikoisia jauheita apteekista ja sitten istuttiin rannalla nuotion ääressä tuntikausia vahtimassa, että kurkkupurkeissa likoavat villalangat ei pääse kiehumaan. Eikä ollut kiire minnekään.  Ja ne värit on niin ihania <3 Voisikohan tänä kesänä taas keitellä liemiä ja odottaa jännityksellä lopputulosta. Verstaalta varmaan löytyisi joku kaveriksi. Voisi kankaita värjäillä myös, siellä on se pesukonekin. Siitä tuli mieleen, että kukahan osaisi opettaa vahabatiikia?

Verstaan kesässä on rauhallista, kun kurssit pannaan juhannukselta tauolle. Silloin on tilaa ja väljyyttä jäsenien kaiken kokoisille projekteille. Millaiset kesäkässäilyhaavet sulla on?

Västäräkistä vähäsen, Katja

PS: tsekkaa kesäjäsenyys tarjous !!

Unelma ja hyvä omatunto

Eikä suinkaan vaan palaa unelmien käsityötilasta, vaan palaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän asumisen unelmasta.

Asuminen on syömisen ja liikkumisen ohella kolmas suuri henkilökohtaisten valintojen piiriin kuuluva ympäristön kuormittaja, ilmaston muuttaja ja biodiveristeetin tuhoaja. Olisi hyvä asua pienesti, elää yhteisöllisemmin, omistaa vähemmän, jakaa enemmän. Verstas247 on vasta vain yksi huone, mutta yhdessä voidaan kasvattaa se ilmiöksi. Mahdollisuudeksi syödä ja säästää. Asua huokeammalla, keskemmällä ja silti säilyttää mahdollisuus käsitöiden ja askartelun vaatimien laitteiden käyttöön ja luovuuden kaipaamiin roinavarastoihin. Ja samalla kuulua joukkoon, saada ja antaa apua, olla yhdessä enemmän.

Verstas on kodin jatke, hyvän omantunnon ylellisyyttä.

Minun nähdäkseni kestävän kokoista asumista estää useimmiten kaksi asiaa:

  1. Vieraiden pitää mahtua johonkin. Pitää olla ylimääräisiä huoneita, sänkyjä, sohvia, suuria pöytiä, jotta ystävät ja sukulaiset voisivat tulla ja olla. Pitäisi mahtua saman pöydän ääreen syömään ja pelaamaan, pitäisi löytyä yösija, ettei tarvitsisi miettiä viimeistä junaa, bussia tai lasillista.
  2. Luovuus vaatii roinavarastoja, ihminen haluaa tehdä, luoda, saada aikaan, toteuttaa itseään, ja ratkaista ongelmansa. Luovuuden vaatimat varat ovat materiaaleja, laitteita, lähteitä. Ne ovat sälää, roinaa, rihkamaa, lankoja, kangaspakkoja, kuivaa puuta, koneenosia, kirjoja, lehtiä, papereita, leikkureita, liimaa, ne ovat poria, sahoja, ompelukoneita, tietokoneita, tulostimia, hitsipillejä, kangaspuita ja vetokaappeja… Mitä kenellekin, ja monille montaakin sorttia. Tuskin monellakaan on hirveää halua juuri omistaa noita asioita ja säilyttää niitä kotonaan. Mutta niiden pitäisi olla lähes käden ulottuvilla. Samassa korttelissa, niin että pikkupakkasellakin voi pyyhältää ilman takkia niiden luo, kun innostus iskee.

Verstas ei yritä ratkaista tuota ensimmäistä pulaa – pala kerrallaan norsukin syödään – mutta jälkimmäisen ratkaisemiseksi se on alku, pilotti, kokeilu, sinapinsiemen. Vielä ei ole puutyökoneita, ei mahdollisuutta ruiskumaalaukseen, ei lautaa eikä maaleja, ei kangaspuita, eikä neulekonetta, ei edes kovin kattavaa paperiaskartelijan välinevalikoimaa. Mutta jos riittävän moni yhdessä haluaa, niin kaikki se tulee. Tulee mahdollisuus polttaa savea ja sulattaa lasia, rakentaa vene ja lipasto, maalata mopo ja keittiönkaapit, kutoa matto ja huovuttaa jurtta.

Ei se kaikki tietenkään joka kortteliin tule, mutta jonnekin, ulottuville, käyttöön. Omaan kortteliin se, mikä olisi kotona normaalisti tilaa viemässä – ja hyvin harvoin käytettynä.

“Kotitalouksissa porakonetta käytetään keskimäärin 8 minuuttia vuodessa.” Samasta koneesta riittää kyllä yhteiskäytettävää. Ja yhdessä saadaan parempaa. (Jos on joskus katsonut, kuinka kivistä betonisenää porataan tavallisella iskuporakoneella ja sitten sillä liki tonnin hintaisella rakentajan työkoneella, tietää mistä puhun.)

Omaan kaupunginosaan tulee sitten isompaan tilaan hiukan hiukan eksoottisempaakin, mutta aika tavanomaista. Sellaista mitä ei kotona yleensä ole, mutta mille useimmilla olisi joskus tarvis; 3D-tulostimet, laser-leikkurit, kangaspuut, uunit, purunpoistolla varustetut tilat sahoineen ja sorveineen, maalaamiseen sopivat tilat.

Ja sitten ehkä jonnekin vielä tulevat ne paikat, joissa voi ruiskumaalata auton tai painaa tapetin…

On sitä maailmassa unelmoitu kummempaakin, ja saatu aikaiseksikin. Yhdessä.

Tuovi Kurttio
Verstas247:n perustaja