Ilmaiset kaavat – tässä on meidän suosikit!

Ihan ensiksi: kaavojen suunnittelu ja tekeminen on vaativaa työtä, joten siitä todellakin kannattaa maksaa. Eli siis ostaa kaavoja. Aloittelijalle voi kuitenkin olla hyvä testailla ompelulihaksia ja käyttää ilmaisia kaavoja. Useilla kaavavalmistajilla on ilmaisia ja helppoja aloittelijalle sopivia kaavoja. Niillä joilla on hyvä aloitella ompeluharrastusta.

Sitten toiseksi: kaavoja saa paljon myös kirjastoista ja lehdistä. Lehtien ohjeet voivat olla kuitenkin joskus olla vähän haastavia tulkita. Niissä on hyvä seurata tähtiluokituksia, jotka kertovat, kuinka haastavasta kaavasta on kyse. Vaikka itseään haastamalla kehittyy, kannattaa muistaa että onnistunut ompelukokemus innostaa jatkamaan harrastuksen parissa.

juki-saumuri-ompelupoydalla

Siispä asiaan. Tässä on listattu ilmaisia kaavoja tarjoavia sivustoja ja ilmaisia kaavoja, jotka sopivat aloittelijoille. Kaavat eivät ole tässä erityisessä paremmuusjärjestyksessä – tutustu vaikka kaikkiin ja valitse mieluisin!

1. Mandy Boat Tee – tässä paidassa on kaikki kivan yläosan tunnusmerkit

Mallissa on venepääntie ja hihan pituuden voi säätää itselle mieluisaksi. Tämä on meidän luottokaava ja helppo tehdä aloittelijankin.

2. Jujunan ompelukaavat – mieletön valikoima!

Jujuna on suomalainen kaavavalmistaja, ja kaavojen ohjeet ovatkin suomenkielellä.  Aloittelijoille suosittelemme helppoa Dance paitaa tai Flying lepakkohihapaitaa.

3. Patterns of Pirates tarjoaa useamman ilmaisen kaavan

PoP:lta löytyy esimerkiksi mainiot leggingsien kaavat. Varsinkin leggingseissä kankaan valinta vaikuttaa paljon lopputulokseen, ja se ei välttämättä ole paras mahdollinen ompelutyö aloittelijalle.

4. Wardrobe by me on tehnyt kietaisupaidalle kaavan

Tässä mallissa pääsee jo harjoittelemaan erilaisia hihoja ja röyhelöhelmaa. Paita on varsin antava, mutta niinhän kietaisumallit usein ovat.

*

Näillä ilmaisilla kaavoilla pääseekin jo hyvin alkuun. Kun on ommellut muutaman ensimmäisen paidan, työtavat tulevat tutuiksi ja kaavoja voi lähteä muokkaamaan. Esimerkiksi vesiputouspääntie on helppo lisätä ja pituutta voi pidentää niin, että syntyy tunika tai mekko. Entäs erikoisemmat jutut? Frillat tuntuvat olevan vieläkin muodissa hihoissa tai olkapäillä!

Jos haluat oppia ompelemaan, niin aloita vaikka meidän verkkokurssilta, jolla opit ompelemaan trikoopaidan, tunikan tai mekon!

Miksi käsitöiden tekemisestä tulee niin hyvä fiilis?

Onko sinunkin sormiasi viime aikoina syyhynnyt sillä lailla, että pitäisi tarttua virkkuukoukkuun, puikkoihin, sukkulaan, saksiin, vasaraan tai vaikkapa siveltimeen? Et ole ainoa! Moni on innostunut käsitöistä nyt ihan uudella tavalla tai tauon jälkeen. Syynä tähän intoon ei ole pelkästään se, että monilla meistä on ollut aiempaa enemmän vapaa-aikaa.

Syy ei ole pelkästään sekään, että käsitöiden tekeminen tutkitusti rauhoittaa ja helpottaa stressiä. Stressin purku ja mielen rauhoittelu on toki tullut tarpeeseen. Mutta käsitöiden tekemisessä on eräs ihan omanlaisensa piirre, joka tekee niistä niin houkuttelevan harrastuksen haastavina aikoina.

Kovin surullisena tai uupuneena eivät kudin tai kangaspuut välttämättä kutsu. Mutta kun voimia alkaa olla enemmän ja katse suuntautua kohti tulevaa, saattaa mielessä alkaa pyöriä käsityöohjeet ja suunnitelmat. Kenties tekee mieli alkaa plärätä lehtiä, googlata ohjeita ja pyöriä Pinterestissä. Nettikauppaa ja omia varastoja alkaa tutkia sillä silmällä. Mitäs kivaa näistä saisi aikaan…?

Siinä nimenomaan onkin käsitöiden kannatteleva vaikutus. Vaikka ne tarjoavat puuhaa ja mielenrauhaa juuri nyt, käsitöitä tehdään siksi, että saataisiin jotakin aikaiseksi. Tehtäisiin jotain olemassaolevaa tulevaisuutta varten. Käsityöt ovat konkreettisia  suunnitelmia – ja toivoa.

Tiedäthän nämä tunteet ja ajatukset: tästä tulee niin kiva tyynynpäällinen olkkariin, siinä se sitten ilahduttaa aina kun sen huomaa…sitten kun on oikein kaunis kesäpäivä, pukeudun tähän puseroon ja menen vaikka kahville…sitten kun vauva syntyy, niin se saa nämä pikkuiset töppöset, jotta varpaat eivät palele…sitten kun saan tämän ruukun valmiiksi, istutan siihen kauniin kasvin…

Kun uutiset ovat kurjia ja tulevaisuus huolettaa, käsityöt antavat meille mahdollisuuden ajatella mukavampia päiviä. Käsitöitä tekemällä valmistaudumme siihen, että tulevaisuus on edes hiukan valoisampi: hiukan kauniimpi, hiukan toimivampi tai hiukan pehmeämpi.

Käsillä tekemisen ilo kannattelee silloin, kun kaipaa jotakin konkreettista ja mielekästä tekemistä. Minä osaan, minä onnistun! Sen lisäksi saamme vielä ne haaveet: Emme ehkä tiedä, onko kesällä mahdollista sukuloida, reissata ja lomailla. Emme tiedä edes, pysymmekö me ja rakkaamme terveinä. Mutta ainakin voimme haaveilla, vaikkapa siitä lämpimästä päivästä ja uudesta, itse tehdystä vaatteesta.

 

kuva ompelukurssista

P.S. Jos sinun haaveissasi siintää aurinkoinen kesäpäivä ja leppeässä tuulessa liehuva kimono, johon voit kietoutua aamukahvilla, jolla voit suojautua paahteelta ja joka päällä lähdet vaikka lavatansseihin (tai tanssit yksin missä sitten oletkin!), osta tästä kimonon ompelukurssi. Kurssiin sisältyy video- ja tekstimuotoiset ohjeet. Lisäksi tarvitset vain kangasta ja ompelukoneen tai saumurin.

alushousut ompelua vaille valmiina

Alushousujen ompeluohjeet – osa 1. tarvikkeet

Alushousujen ompelu kutkuttelee mieltä ja siihen on helppo upottaa pienet kankaan palat. Helpointa on aloittaa kunnon mummopöksyistä ja niistä edetä monimutkaisempiin mallehin. Mummostyle on pop!

Tässä ekassa osassa on kaikki vinkit alushousujen ompelun valmistautumiseen.

 

 

Alushousujen parhaat kaavat

Kaavoja löytyy internetistä todella paljon. Kaavat voi hommaa siis netistä, lehdistä tai piirtää vanhoista parhaista pikkareista. Kaavoista löytyy hipsterimallejakin, jos niistä pitää enemmän.

Valitsit mitkä tahansa kaavat, kannattaa varautua tekemään muutamat testiversiot. Käytössä vasta huomaa oikeasti, onko alusvaate sopiva. Kankaat joustavat eri tavalla, joten kangasvalintakin vaikuttaa.

Ompelun kannalta kaavoissa on eroa siinä, onko sivusaumat vai yksi takasauma sekä onko haaravahvike ommeltu molemmista päistä kiinni vai ei. Mukavimmissa malleissa haaravahvike on ommeltu molemmista päistä kiinni. Jos tän hanskaa, niin kaikki muutkin sujuu kyllä.

Tässä pari linkkiä kaavoihin.

Kaavan tekeminen vanhoista pikkuhousuista sujuu näin.

  1. Silitä vanhat puhtaat alushousut huolellisesti. Reiät ei haittaa.
  2. Leikkaa saumat auki.
  3. Silitä uudelleen kaikki osat
  4. Piirrä kappaleista paperille kaavat. Vertaa osia, että ne ovat symmetriset ja saumat osuvat toisiinsa. Muokkaa tarvittaessa.

suuri kasityo kaava poydalla ompelua varten valmiina kurssille

Pikkuhousujen ompelutarvikkeet

Kangas
Joustavaa sen olla pitää. Varsinkin ekat pikkuhousut on hyvä tehdä joustavasta trikoosta. Joustavuus antaa koon ja kuminauhan ompelun suhteen jonkin verran anteeksi. Perustrikoo sopii oikein hyvin alushousuihin. Myös vanhoja t-paitoja voi käyttää alushousumateriaalina. Ne on valmiiksi mukavan pehmeitä.

Kuminauhaa
Kuminauhoissa on paljon valinnan varaa. Kuminauhan voi ommella kuminauhakujaan, jolloin kummariksi käy ihan mikä vaan kuminauha kotoa löytyy. Kaupoissa on myös saatavilla erityisiä kauniita alusvaatteisiin tarkoitettuja kuminauhoja, joissa toinen puoli on valmiiksi pehmeä Nämä voi ommella suoraan alushousujen reunaan kiinni vaan.

Muuta
Tietysti tarvitaan lisäksi lankaa ja ompeluvälineitä. Ompelun voi tehdä tavallisella ompelukoneella siksak ompeleella tai saumurilla. Peitetikkikonetta voi käyttää myös, jos semmoinen on.

Aloittelijan ompelukurssi vai ei?

Alushousujen ompelu on siitä haastavaa, että siinä ommellaan kolmen kankaan saumoja, ja kuminauhaa. Jos ompelusta on hetken aikaa, se voi vaatia muutaman harjoittelukerran. Aloittelijoiden on hyvä ommella kuminauhat kankaan sisään, jotta voi keskittyä oikean koon löytämiseen.

Verstas247:lla on ainakin pari kertaa vuodessa alushousujen ompelukurssi, joka on yleensä aivan täysi. Uusimmista kursseista kuulet tilaamalla uutiskirjeen tästä. Alushousuja voi tulla myös ompelemaan Verstaan saumureilla ja peitetikkikoneella omatoimisesti hommaamalla päivän, viikonlopun tai kuukausijäsenyyden.

 


Zoom tunnarit 6.4. SEW-ALONG tapahtumaan ovat:

https://zoom.us/j/623514489?pwd=ZDhlbnpPcnZHQ285M3ZkRVZBd3dEUT09

MeetingID: 623-514-489

salasana: pikkari10


 

Teemme tähän postaukseen varmasti vielä joskus toisen osan, jossa kerromme enemmän ohjeita pikkareiden ompeluun.

Verstas247 – Craft Gym – Helsinki

Ompeluvarustus ja ompelukoneet yhteisessä käytössä

Moni on kysellyt Verstaan ompeluvälineistä ja ompelukoneista. Tässä niistä pieni listaus kuvauksen kanssa. Ompelukoneiksi olemme halunneet hommata sellaisia malleja, joita on helppo oppia käyttämään, ja jotka on helppo huoltaa.

Iso pöytä

Aloitetaan tästä. Verstaan pöydän leikkauspöydän koko on 2,5 x 1,5 m. Siinä on hyvä leikata kankaat, teipata kaavat ja ylipäätään askarrella yhdessä. Taso on vesivaneria ja pöydänjalka saatiin lahjoituksena teatterilta. Iso pöytä on Verstaan suosituimpia välineitä, eikä suotta!

Saumurit

Saumureissa on vakiona mustat ja valkoiset langat, joten ompelun voi aloittaa siltä istumalta. Verstaalta löytyy pieni valikoima erivärisiä saumurilankoja, jos haluaa vaihtaa vaikka ensimmäisen langan väriä kankaaseen sopivaksi. Aika harvoinpa sitä viitsii vaivautua.

Vaikka nämä saumurit eivät ole kovin vaikeita käyttää, kannattaa aloittaa ompelu saumurin käytön alkeista joko itse opiskellen tai osallistumalla saumuri -alkeiskurssille.

Juki-saumurit ovat aivan uusia ompelukoneita, joilla aloittelijan on helppo aloittaa saumurointi. Ei liikaa erityisiä osia, mutta kaikki tarpeelliset säädöt helposti tehtävissä.


Baby lock -saumuri
on vanha luottokone, joka ei vähästä säikähdä. Moni vanhan kansan ompelija on tottunut ompelemaan Baby Lockilla, ja se on aikanaan ollut yksi markkinoiden parhaista koneista.

Brother-saumuri on teollisuuskone ja itseasiassa 5 – langan ketjutikkikone. Verstaalla se on viritetty valmiiksi kolmen langan saumuriksi, sillä ketjutikille on kovin vähän käyttöä. Saumurina se kehrää hiljakseltaan ja on supertehokas huolittelukone.


Suoratikkikoneet

Teollisuuskoneet ovat ilman tietotekniikkaa, ja siksi helppoja ihan kaikkien käyttää ensikertalaisesta ammattilaiseen. Teollisuusompelukoneet hankittiin käytettyinä. Koneissa ei ole montaa erityistä osaa, mutta tikin jälki on mitä mainioin. Juki-teollisuuskoneessa on automaattinen langan leikkaus ja Brother-teollisuuskoneessa lanka on leikattava itse. Näillä kun tottuu ajelemaan, ei enää muuta kaipaakaan.

Tsekkaa, miten Juki-suoratikkikone toimii tästä Instagram postauksen videossa. 


Ompelukoneet

Verstaalta löytyy erittäin hyvä valikoima kotiompelukoneita. Näitä on saatu lahjoituksina useilta tahoilta. Kaikki koneet on huollettu Verstaan toimesta. Husqvarna-koneita on kolmea erilaista mallia eri vuosikymmeniltä. Myös Eva-koneista löytyy vanha metallinen sekä aivan uusi malli. Vanhat metalliset koneet ovat kestäviä, ja ne ovat olleet aikanaan kalleimpia saatavilla olevia koneita. Singer-ompelukoneita löytyy myös. Yhteensä ompelukoneita on seitsemän kappaletta.

Ompelukurssilla ompelukoneet on kaikki käytössä, mutta muuten näitä käytetään yleensä kaksoisneulalla huolitteluun ja siksak ompeluun, missä semmoista tarvitaan. Esimerkiksi rintaliivien ompelussa.


Silitysyksikkö

Yksi Verstaan ihanuuksista on silitysasema, jota ei kyllä kotonta hevin löydä. Siinä on imu ja puhallus, mutta ennen kaikkea topakka höyry ja iso silistyslauta. Pienempään käyttöön on myös useita kotisilitysrautoja. Huom! Askartelukäyttöön olevat silitysraudat on erikseen.


Muut ompeluvälineet

Verstaalle on kerätty kaikenlaista ompelussa tähdellistä tarviketta.

  • Leikkuualustoja ja pyöröleikkureita on kolmet
  • Kaavapaperia ja liituja
  • Metalliviivaimia ja kaavaviivottimia
  • Ratkojat, nuppineulat jne.

Käytännössä sun tarttee vain tulla paikalle kankaan kanssa. Ellet sitten halua käyttää Verstaan kierrätyskangashyllystä jotain. Sitä pitäisikin vähän tyhjentää.


Etsinnässä vielä

  • Peitetikkikone. Olemme semmoisesta kauan haaveilleet, mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Yksi jo kävi esittäytymässä meille, mutta se olisi vaatinut isomman korjauksen. Pikkufiksaukset onnistuu meiltäkin!
  • Lisää saumureita – kuinka monta saumuria voi olla tarpeeksi? Mielellään teollisuuskone.