vetoketjun-korjaus-visible-mending-helppoa-kun-sen-osaa

Visible mending eli näkyvä korjaus -kurssi

Visible Mending- eli näkyvä korjaus on ollut aallonharjalla käsityötä tekevien keskuudessa jo jonkin aikaa. Korjausmetodin idea on korjata näyttävästi ja kauniisti. Reiät kertovat tarinaa eikä lempparihousujen polvien kulumista tarvitse piilotella!

 

Tule mukaan korjaamaan näkyvästi etänä Zoom-videopalvelun kautta vaatteita, joiden haluaisit vielä jaksavan lukuisia käyttökertoja mutta joita ei saa enää vain parsittua kiinni.

 

Visible mending tarvikkeet ovat yksinkertaisesti vain

1. vaatteet, joita korjata,
2. kangastilkkuja (kuviollisia, yksivärisiä, valitse lempparisi) ja lisäksi esimerkiksi
3. kirjontalankaa, villalankaa tai muuta värillistä näkyvää lankaa (tähän saa jämälankakeriä hyvin kulumaan!)
4. jonkin sortin neulan. Villaisiin vaatteisiin sopii tylppäkärkinen ja kankaisiin mieluiten terävämpi kärki. Mutta alkuun pääsee ihan millä vaan!

 

Ohjaajana toimii Anna Rantamäki, käsityöopettajaopiskelija Helsingin yliopistosta.
Kaikkien osallistujien kannattaa ladata itselleen ilmainen Zoom-videopuhelualusta jo valmiiksi.

 

Näkyvä korjaus -korjauskurssin opetusmateriaalit

Kurssin materiaalit löytyy nyt tästä Google Drivesta.  Se toimii hyvänä introna korjaukseen muutenkin, vaikka et olisi kurssilla käynyt. Materiaalit on tehnyt Anna, ja hänen yhteystiedot löytyy tuolta esityksestä.

 

Facebook eventtiin voi liittyä tästä, niin saa ajantasaisempaa tietoa.

 

Verstaalla on mukavasti korjaustarvikkeita, erilaisia neuloja ja lankoja sekä niitä kauneimpia tilkkuja, joista ei olla raaskittu luopua. Teollisuusompelukoneilla farkkujen ja kassien korjaus käy kaikista helpoiten! Sen kun tuut vaan sisään ja alat korjata! Verstaalle voi hommata kerta, 5x tai vaikka kuukausijäsenyyden ihan omien kässäilyhalujen mukaan!

 

kaivonkansi-hsy-helsinki-harmaa-ja-punainen-paita-ja-iloiset-naiset

Kaivonkansiprintti t-paitaan tai ostoskassiin

Kaivonkansista saa katu-uskottavan printin paitaan, kassiin tai vaikka tyynyliinaan. Printtaus ei ole kovin vaikeaa lopulta, mutta muutama niksi siinäkin on. Jos et ehtinyt Verstas247:n järkkäämiin paidan painajaisiin Kallio Block Partyssä niin tässä ohje omatoimiseen painamiseen.

Nämä tarvikkeet löytyy Verstaalta aina ja ne ovat jäsenten vapaassa käytössä. Jäsenyyden voi hankkia vaikka yhdeksi illaksi tai samoin tein voi hankkia vaikka viiden kerran kortin. Jäsenyyksistä voi lukea lisää tästä.

Tarvikkeet

  1. Kangasväriä. Me on käytetty Serivärin väriä.
  2. Katuharja tai pienempi harja
  3. Maalitela, telakaukalo tai lautanen,
  4. Pahvia vähintään printin kokoinen pala
  5. Paitoja, kankaita, mitä nyt haluatkaan painaa
  6. Vettä sangossa tai saavissa putsausta varten

Aika vähillä tarvikkeilla pääsee siis matkaan. Nämä on niin helppo kuljetella mukana, että paitaprinttejä voi tehdä myös ulkomaan reissussa. Mikäs sen mukavampaa, kuin tehdä vanhasta paidasta uusi matkamuisto painamalla siihen paikallinen kaivonkansi.

kaivonkansiprinttiin-ei-tarvita-paljoa-tarvikkeita

1. Putsaa kaivonkansi

Ota harja käteen ja putsaa kaivonkansi pienistä kivistä ja mullasta.

2. Valmistele paita

Laita paidan sisään pahvi, jotta maali ei tule läpi. Pidä paita valmiina kaivonkannen vieressä.

3. Levitä maali kaivonkannen päälle

Ripeät otteet ovat hyvästä, sillä maali kuivuu nopeasti. Varsinkin ensimmäisellä painokerralla maalia täytyy laittaa runsaasti. Voit myös valita, minkä kohdan kaivonkannesta maalaat.

4. Laita paita kannen päälle ja paina

Sitten pääset painamisen vauhtiin. Ota viinintekijän rypäleen murskausasento ja anna mennä. Testasimme tässä myös perinteisiä painotöissä käytettäviä kaulimia mutta käytännössä parhaaksi tavaksi osoittautui tallaaminen paidan päällä, jotta väri varmasti tarttuu.

5. Nosta paita ylös varovasti

Ota reunasta kiinni ja nosta paita ylös varovasti. Ylimääräinen liikuttelu tekee jäljestä suttaista, mutta se voi olla myös tyylikeino.

6. Kiinnitä väri

Yleensä värit vaativat jonkin sortin kiinnityksen. Me laitoimme paidat 5 minuutiksi uuniin 170 asteeseen, mutta silitysrautakin käy.

7. Putsaa kaivonkansi

Painovärit lähtevät vedellä ja harjalla pois.

 

Instagramista löytyy lisää fiiliskuvia valmiista paidoista Kalliossa. Aikasta tyylikkäitä paitoja!

 

Inspiraatiota kaivonkansiprintteihin voi hakea esim. Berliinistä hakusanoilla manhole cover print tai Raudbruckerin. Jotkut puhuvat myös Pirate printers -liikkeestä, jossa printtailaan kuvioita ympäristöstä. Mitä kauniimmat kaivonkannet, sen enempi printtailtavaa.

 

Verstas247 – Craft Gym – Kallio – Helsinki

Unelma ja hyvä omatunto

Eikä suinkaan vaan palaa unelmien käsityötilasta, vaan palaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän asumisen unelmasta.

Asuminen on syömisen ja liikkumisen ohella kolmas suuri henkilökohtaisten valintojen piiriin kuuluva ympäristön kuormittaja, ilmaston muuttaja ja biodiveristeetin tuhoaja. Olisi hyvä asua pienesti, elää yhteisöllisemmin, omistaa vähemmän, jakaa enemmän. Verstas247 on vasta vain yksi huone, mutta yhdessä voidaan kasvattaa se ilmiöksi. Mahdollisuudeksi syödä ja säästää. Asua huokeammalla, keskemmällä ja silti säilyttää mahdollisuus käsitöiden ja askartelun vaatimien laitteiden käyttöön ja luovuuden kaipaamiin roinavarastoihin. Ja samalla kuulua joukkoon, saada ja antaa apua, olla yhdessä enemmän.

Verstas on kodin jatke, hyvän omantunnon ylellisyyttä.

Minun nähdäkseni kestävän kokoista asumista estää useimmiten kaksi asiaa:

  1. Vieraiden pitää mahtua johonkin. Pitää olla ylimääräisiä huoneita, sänkyjä, sohvia, suuria pöytiä, jotta ystävät ja sukulaiset voisivat tulla ja olla. Pitäisi mahtua saman pöydän ääreen syömään ja pelaamaan, pitäisi löytyä yösija, ettei tarvitsisi miettiä viimeistä junaa, bussia tai lasillista.
  2. Luovuus vaatii roinavarastoja, ihminen haluaa tehdä, luoda, saada aikaan, toteuttaa itseään, ja ratkaista ongelmansa. Luovuuden vaatimat varat ovat materiaaleja, laitteita, lähteitä. Ne ovat sälää, roinaa, rihkamaa, lankoja, kangaspakkoja, kuivaa puuta, koneenosia, kirjoja, lehtiä, papereita, leikkureita, liimaa, ne ovat poria, sahoja, ompelukoneita, tietokoneita, tulostimia, hitsipillejä, kangaspuita ja vetokaappeja… Mitä kenellekin, ja monille montaakin sorttia. Tuskin monellakaan on hirveää halua juuri omistaa noita asioita ja säilyttää niitä kotonaan. Mutta niiden pitäisi olla lähes käden ulottuvilla. Samassa korttelissa, niin että pikkupakkasellakin voi pyyhältää ilman takkia niiden luo, kun innostus iskee.

Verstas ei yritä ratkaista tuota ensimmäistä pulaa – pala kerrallaan norsukin syödään – mutta jälkimmäisen ratkaisemiseksi se on alku, pilotti, kokeilu, sinapinsiemen. Vielä ei ole puutyökoneita, ei mahdollisuutta ruiskumaalaukseen, ei lautaa eikä maaleja, ei kangaspuita, eikä neulekonetta, ei edes kovin kattavaa paperiaskartelijan välinevalikoimaa. Mutta jos riittävän moni yhdessä haluaa, niin kaikki se tulee. Tulee mahdollisuus polttaa savea ja sulattaa lasia, rakentaa vene ja lipasto, maalata mopo ja keittiönkaapit, kutoa matto ja huovuttaa jurtta.

Ei se kaikki tietenkään joka kortteliin tule, mutta jonnekin, ulottuville, käyttöön. Omaan kortteliin se, mikä olisi kotona normaalisti tilaa viemässä – ja hyvin harvoin käytettynä.

“Kotitalouksissa porakonetta käytetään keskimäärin 8 minuuttia vuodessa.” Samasta koneesta riittää kyllä yhteiskäytettävää. Ja yhdessä saadaan parempaa. (Jos on joskus katsonut, kuinka kivistä betonisenää porataan tavallisella iskuporakoneella ja sitten sillä liki tonnin hintaisella rakentajan työkoneella, tietää mistä puhun.)

Omaan kaupunginosaan tulee sitten isompaan tilaan hiukan hiukan eksoottisempaakin, mutta aika tavanomaista. Sellaista mitä ei kotona yleensä ole, mutta mille useimmilla olisi joskus tarvis; 3D-tulostimet, laser-leikkurit, kangaspuut, uunit, purunpoistolla varustetut tilat sahoineen ja sorveineen, maalaamiseen sopivat tilat.

Ja sitten ehkä jonnekin vielä tulevat ne paikat, joissa voi ruiskumaalata auton tai painaa tapetin…

On sitä maailmassa unelmoitu kummempaakin, ja saatu aikaiseksikin. Yhdessä.

Tuovi Kurttio
Verstas247:n perustaja

Verstaalla on osakeanti!

100 vuotta vanhat kortit mobilena

Verstas247 perustettiin vauhdikkaasti keväällä 2018, kun Kalliosta löytyi loistava tila. Siinä hässäkässä ei oikein ehditty etsiä turuilta ja toreilta kaikkia niitä ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita tällaisen yrityksen omistamisesta.

 

Tarkoitus oli alunkaiken, että tämä olisi mahdollisimman monen erilaisen ihmisen omistama ja pyörittämä, aktiivista kaupunkikulttuuria luova ja jakamistaloutta edistävä yritys. Toistaiseksi yritys pyörii kokonaan vapaaehtoisvoimin, ja tekemistä riittää ihan jokaiselle. Verstas tulee hakemaan yhteiskunnalllisen yrityksen merkkiä. Merkin saaneiden yritysten voitonjakoa omistajille on rajattu ja yritysten ensisijainen tarkoitus on tuottaa yhteiskunnallista hyvää.

 

Yhtiökokouksessa päätettiin avata osakeanti puoleksi vuodeksi.

 

Osakeannissa on myynnissä yrityksen B-sarjan osakkeita yhteensä 1000kpl. B-sarjan osakkeita kohdellaan mahdollisissa tulevissa osakeanneissasamoin tavoin kuin A-sarjan osakkeita, mutta B-osakkeilla ei ole yhtiössä päätösvaltaa. Osakkeen hinta on 50€.

 

Osta tästä osake

 

Osakkaat kutsutaan keväällä osakkaiden askarteluiltaan ja heille voi olla omia tarjouksia verstaiden palveluista.

 

 

Jos sinua kiinnostaa aktiivinen Verstaan kehittäminen ja päätösvalta yrityksessä ole yhteydessä hallitukseen (info@verstas247.fi Kati Hinkkanen, Katja Viberg, Tuovi Kurttio). Osakeannin aikana voi ostaa myös A-sarjan osakkeita. A-osakkuuteen liittyy päätösvallan lisäksi yrityksen lainoitusvelvollisuus ensimmäisenä toimintavuonna.