Työhyvinvointi tehdään käsitöinä

Työhyvinvointi tehdään käsitöinä monella tapaa. Made by Finland tutkimuksessa parin vuoden takaa 96% suomalaisista oli sitä mieltä että jokaisen työntekijän tulee kantaa vastuuta oman työyhteisönsä hyvinvoinnista. Kukaan ei yksin voi määrätä hyvinvointia eikä pakottaa sitä tapahtuvaksi. Työhyvinvointi on monesta materiaalista tehty yhteisöllinen taideteos joka ei koskaan tule valmiiksi.

 

Tutkimuksen mukaan suomalaisen työhyvinvoinnin kolme keskeisintä elementtiä ovat

 

  • Hyvä työilmapiiri 52 %
  • Motivoiva työ 37 %
  • Mahdollisuus vaikuttaa oma työn sisältöön ja toimenkuvaan 29 %

Lue lisää: Tyoelämä2020.fi

 

Hyvä työilmapiiri tarkoittaa käytännössä ihmisten välisiten suhteiden toimivuutta ja keskinäistä luottamusta työpaikalla.

Tutkijatohtori ja valmentaja Tapani Riekki pohdiskelee blogikirjoituksessaan ihmisten välistä luottamusta seuraavasti: ”Suhdeluottamus rakentuu yhteenkuuluvuden tunteen varaan. Tunnemme toisemme, myös empaattisesti ja henkilökohtaisesti, koemme että meillä on samat tavoitteet ja arvot ja jopa kuulumme samaan joukkoon. Olemme rakentaneet jaettuja odotuksia. Suhdeluottamus rakentuu toistuvan autenttisen vuorovaikutuksen pohjalle, joka saa meidät näkemään toisemme saman ryhmän, tai ainakin heimon, jäseninä.”

Toisin sanoen ihmisten välille syntyy luottamus yhdessä tekemällä, pyrkimällä kohti yhteistä maalia, vuorovaikutuksen voimalla.

 

Käsityöt tekevät hyvää aivoille, kirjoittelin tänne meidän blogiin joku aika sitten ja vinkkasin aivotutkija Minna Huotilaisesta, joka on sanonut käsitöiden tekemisestä  muun muassa näin:

– Ihminen on kädellinen paitsi keholtaan, myös mieleltään. Aivomme ovat kehittyneet niin, että voimme tehdä monipuolisia asioita käsillämme ja kädet ovat apuna myös ’käsittämisessä’ eli monimutkaisten asioiden ymmärtämisessä. Käsien käyttö on ymmärtämisen ytimessä; se on älykkyyden käyttöä, Huotilainen sanoo.

 

Työyhteisön vuorovaikutustaidot kehittyvät ja yhteinen ymmärrys lisääntyy kun tehdään yhdessä, omin käsin, aivoja monipuolisesti rasittaen käsitöitä. Käsitöiden tekemiselle löytyy monenlaisia mahdollisuuksia – pieniä ja suuria, jokainen löytää varmasti omansa.

 

Verstas247  Helsingissä tarjoaa seuraavat yhteisölliset, kädentaitopalvelut yrityksille ja yhteisöille:

Työhyvinvointiverstas: Verstaan työhyvinvointipäivässä työhyvinvointi lähtee käsistä!

Pikkujouluverstas: Pikkujouluverstaalla tuoksuu glögi ja piparkakku.

Kokousverstas: Kokoukset edistämään työhyvinvointia

 

Unelma ja hyvä omatunto

Eikä suinkaan vaan palaa unelmien käsityötilasta, vaan palaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän asumisen unelmasta.

Asuminen on syömisen ja liikkumisen ohella kolmas suuri henkilökohtaisten valintojen piiriin kuuluva ympäristön kuormittaja, ilmaston muuttaja ja biodiveristeetin tuhoaja. Olisi hyvä asua pienesti, elää yhteisöllisemmin, omistaa vähemmän, jakaa enemmän. Verstas247 on vasta vain yksi huone, mutta yhdessä voidaan kasvattaa se ilmiöksi. Mahdollisuudeksi syödä ja säästää. Asua huokeammalla, keskemmällä ja silti säilyttää mahdollisuus käsitöiden ja askartelun vaatimien laitteiden käyttöön ja luovuuden kaipaamiin roinavarastoihin. Ja samalla kuulua joukkoon, saada ja antaa apua, olla yhdessä enemmän.

Verstas on kodin jatke, hyvän omantunnon ylellisyyttä.

Minun nähdäkseni kestävän kokoista asumista estää useimmiten kaksi asiaa:

  1. Vieraiden pitää mahtua johonkin. Pitää olla ylimääräisiä huoneita, sänkyjä, sohvia, suuria pöytiä, jotta ystävät ja sukulaiset voisivat tulla ja olla. Pitäisi mahtua saman pöydän ääreen syömään ja pelaamaan, pitäisi löytyä yösija, ettei tarvitsisi miettiä viimeistä junaa, bussia tai lasillista.
  2. Luovuus vaatii roinavarastoja, ihminen haluaa tehdä, luoda, saada aikaan, toteuttaa itseään, ja ratkaista ongelmansa. Luovuuden vaatimat varat ovat materiaaleja, laitteita, lähteitä. Ne ovat sälää, roinaa, rihkamaa, lankoja, kangaspakkoja, kuivaa puuta, koneenosia, kirjoja, lehtiä, papereita, leikkureita, liimaa, ne ovat poria, sahoja, ompelukoneita, tietokoneita, tulostimia, hitsipillejä, kangaspuita ja vetokaappeja… Mitä kenellekin, ja monille montaakin sorttia. Tuskin monellakaan on hirveää halua juuri omistaa noita asioita ja säilyttää niitä kotonaan. Mutta niiden pitäisi olla lähes käden ulottuvilla. Samassa korttelissa, niin että pikkupakkasellakin voi pyyhältää ilman takkia niiden luo, kun innostus iskee.

Verstas ei yritä ratkaista tuota ensimmäistä pulaa – pala kerrallaan norsukin syödään – mutta jälkimmäisen ratkaisemiseksi se on alku, pilotti, kokeilu, sinapinsiemen. Vielä ei ole puutyökoneita, ei mahdollisuutta ruiskumaalaukseen, ei lautaa eikä maaleja, ei kangaspuita, eikä neulekonetta, ei edes kovin kattavaa paperiaskartelijan välinevalikoimaa. Mutta jos riittävän moni yhdessä haluaa, niin kaikki se tulee. Tulee mahdollisuus polttaa savea ja sulattaa lasia, rakentaa vene ja lipasto, maalata mopo ja keittiönkaapit, kutoa matto ja huovuttaa jurtta.

Ei se kaikki tietenkään joka kortteliin tule, mutta jonnekin, ulottuville, käyttöön. Omaan kortteliin se, mikä olisi kotona normaalisti tilaa viemässä – ja hyvin harvoin käytettynä.

“Kotitalouksissa porakonetta käytetään keskimäärin 8 minuuttia vuodessa.” Samasta koneesta riittää kyllä yhteiskäytettävää. Ja yhdessä saadaan parempaa. (Jos on joskus katsonut, kuinka kivistä betonisenää porataan tavallisella iskuporakoneella ja sitten sillä liki tonnin hintaisella rakentajan työkoneella, tietää mistä puhun.)

Omaan kaupunginosaan tulee sitten isompaan tilaan hiukan hiukan eksoottisempaakin, mutta aika tavanomaista. Sellaista mitä ei kotona yleensä ole, mutta mille useimmilla olisi joskus tarvis; 3D-tulostimet, laser-leikkurit, kangaspuut, uunit, purunpoistolla varustetut tilat sahoineen ja sorveineen, maalaamiseen sopivat tilat.

Ja sitten ehkä jonnekin vielä tulevat ne paikat, joissa voi ruiskumaalata auton tai painaa tapetin…

On sitä maailmassa unelmoitu kummempaakin, ja saatu aikaiseksikin. Yhdessä.

Tuovi Kurttio
Verstas247:n perustaja

Helmi-maaliskuun kurssit ja tapahtumat

Talvi etenee huimaa vauhtia ja Verstaan ohjelma tiivistyy vaan. Oltiin ehkä ajateltu, että meillähän on tammikuussa jo kevään ohjelma valmiina ja mennään sitten sillä. Noooh, ihan niin suunnitelmallista Verstaan toiminta ei ole, ja jos totta puhutaan, ei varmaan ikinä tarvitse ollakaan.

Alun perinkin toivoimme, että Verstaalla olisi pidemmän päälle mietittyjen kurssien lisäksi semmoisia pölähdä paikalle -henkisiä tapahtumia. Niitä on nyt ripoteltu joukkoon ja ne tulevat aika lyhyellä varoitusajalla välillä. Ilmoittelemme niistä somessa.

Kurssiohjelman päivittymisessä pysyy parhaiten kärryillä seuraamalla Verstaan Google kalenteria. Lähetämme myös uutiskirjeitä, kun muistamme.

Pari nostoa helmikuulta

Tapahtumia ja kursseja on vaikka kuinka monta, ja ne on tuossa listassa alla. Siitäkin kuitenkin puuttuu nämä pari viimeisintä iltamaa, jotka päätettiin vasta just äsken pitää.

Maaliskuun kurssit ja tapahtumat

Maaliskuulla on jo paljon ohjelmaa ja yritämme jättää kalenteriin tilaa myös omalle tekemiselle. Siksi Verstaalla ei ikinä ole joka ilta ohjelmaa. Kaikenlaista uutta voi kuitenkin kokeilla ja oppia! On Betoniruukkuja huonekasveille, tiskisaippuaa ja tietty ompelua! Kangasvaihtarit kokoaa väkeä kirppistelemään sunnuntai a 3.3. klo 13-15, tuu säkin!