Idea yhteisestä Verstaasta – semmoinen Craft gym

Käsitöiden tekeminen on ihmiselle hyväksi, mutta pienissä kaupunkiasunnoissa siihen ei ole oikein tilaa. Yhteinen Verstas auttaa. 

Mulla loppui tila kesken kotona kolme himmeliä sitten. Jokaisesta käsityökokeilusta jää pieni nyssäkkä kaapin perälle, ja kohta huomasinkin, että käsityövermeet vievät suurimman osan säilytystiloista. Onneksi työkavereista löytyi saman ongelman parissa painivia. Kohta meitä olikin jo koolla Facebook -ryhmässä enemmänkin.  

Toisilla käsityöharrastus on hiipunut vuosien kuluessa ja he kaipaisivat yhteisön tuomaa tsemppiä. Joillakin lapset tai lemmikkieläimet tekevät harrastamisesta kotona haastavaa. Joku haluaisi vaan jakaa osaamistaan laajemmalle, ja hankkia erikoisempia laitteita yhdessä.  

Syntyi unelma yhteisestä käsitöiden treenitilasta, Verstas247, joka tekee käsitöiden harrastamisen helpoksi. Verstas tarjoaa tilaa, laitteita, välineitä ja tarvikkeita sekä yhteisön, joka auttaa alkuun ja tsemppaa harrastamisessa, 24/7.

Aika moni kertoi suunnitelleensa yhteistä käsityötilaa jo vuosia. Tämä ei ole uusi ajatus. Sitä ei vain ole vielä tehty oikeasti. Ennen kuin nyt.

verstas247

Mitä Verstas247 voisi olla?

Verstas247  on kuntosalin tapaan toimiva käsitöiden treenisali, englanniksi Craft gym.

Verstaalla voi harrastaa yhdessä muiden kanssa tai yksin silloin, kun se parhaiten kiireiseen aikatauluun sopii.

Verstaalla voi kokeilla uusia juttuja ilman, että tarvitsee hankkia kaikkia välineitä heti itselle tai lopetella vanhoja keskeneräisiä töitä yhdessä muiden kanssa.

Verstaalla on aina kierrätettyjä materiaalia inspiraation lähteeksi ja perustarvikkeita liimoista lankoihin.

Verstaasta tulee käyttäjiensä näköinen.